Tasapainoon henkisestä väkivallasta

Olinpa kerran, ennen sinua, ehjä. Tai jos en ehjä, niin vähemmän rikkinäinen. Olen nähnyt mitä teet muille, olen kokenut mitä teet minulle. Tunnen miten lauseesi repivät minua sana sanalta pienempiin ja pienenpiin murusiin. Isket kiinni heikkoon kohtaani ja ravistat niin kauan, että minusta ei jää mitään jäljelle. Sinä olet ammattilainen, manipuloija, valehtelija, passiivis -aggressivinen narsistisia piirteitä omaava henkisen välivallan kenraali. Elämäni energiaa on jäljellä enää tippa, ja se on samean harmaata ja pahan makuista. Kun näen sinut, minuun iskee pelko, ahdistus, paniikki. Minä tiedän, että ainoa keino selviytyä on lähteä karkuun. Olinpa kerran, haaveilija, luottava, uskoin elämään ja uskoin ennen kaikkea itseeni ja vahvuuteeni. Tein paljon, jaksoin ja jaksoin, olin tarmokas ja vahva. Se alkoi jo ihan lapsena, tekeminen, huolehtiminen, 2-vuotiaana jo keräsin vanhempieni tyhjiä kaljapulloja ja viisivuotiaana sain pikkuveljen hoitaakseni. Minä en tiennyt että lapsen ei