Olinpa kerran minä - henkisen väkivallan uhri


Olinpa kerran, ennen sinua, ehjä. Tai jos en ehjä, niin vähemmän rikkinäinen. Olen nähnyt mitä teet muille, olen kokenut mitä teet minulle. Tunnen miten lauseesi repivät minua sana sanalta pienempiin ja pienenpiin murusiin. Isket kiinni heikkoon kohtaani ja ravistat niin kauan, että minusta ei jää mitään jäljelle. Sinä olet ammattilainen, manipuloija, valehtelija, passiivis -aggressivinen narsistisia piirteitä omaava henkisen välivallan kenraali. Elämäni energiaa on jäljellä enää tippa, ja se on samean harmaata ja pahan makuista. Kun näen sinut, minuun iskee pelko, ahdistus, paniikki. Minä tiedän, että ainoa keino selviytyä on lähteä karkuun.

Olinpa kerran, haaveilija, luottava, uskoin elämään ja uskoin ennen kaikkea itseeni ja vahvuuteeni. Tein paljon, jaksoin ja jaksoin, olin tarmokas ja vahva. Se alkoi jo ihan lapsena, tekeminen, huolehtiminen, 2-vuotiaana jo keräsin vanhempieni tyhjiä kaljapulloja ja viisivuotiaana sain pikkuveljen hoitaakseni. Minä en tiennyt että lapsen ei tule hoitaa vauvaa, en tiennyt että se on aikuisten tehtävä. Minä osasin ja tein koska oli pakko, ja minä tien. Sain kuulla olevani iso, taitava tyttö.

Minä en oppinut terveitä rajoja: en oppinut että lapsen ei kuulu tehdä mahdottoman tuntuisia aikuisten asioita. Ei minulla ollut rajoja, hoidin itseni ja hoidin muut ja repesin aina sinne, missä kukaan muu ei halunnut hoitaa asioita. Minä olin se joku muu joka järjestää aina kaiken kuntoon.

Minulla on hyvä aikoja, minulla oli huonoja aikoja. Putosin aina kuitenkin jaloilleni ja jatkoin eteenpäin. Kunnes seinä tuli vastaan. En jaksanut enkä osannut järjestää itseäni kuntoon. En minä itsestäni ollut huolehtinut, muista vain. Miten itsestään huolehditaan?

Mutta minä oli liian kauan liian vahva. Sinä imit minun loput voimani Lähteeseen. Loput vahvuudestani liukeni kuin tiivistejuoma veteeen, minä tuskin jaksoin enää hoiperrella kodissasi jonka ilma oli sakea synkkyydestä. Sinä liuotit minun vahvuuttani laimeaksi ja laimeammaksi kunnes oli vain vettä jäljellä. Sitten sekoitit siihen omaa likaista väriäsi, kun talloit ylitseni, manipuloit, valehtelit, laiminlöt ja riistit minulta kaikkein tärkeimmän; ihmisyyteni. Minä oli sinulle yksi niistä asiakirjoista, joihin laitat plussat ja miinukset, sinulla oli suunnitelma miten hyötyä minusta. Mutta en tallettanutkaan sinun pankkitilille rahojani, sinä olit erehtynyt. Minä en ollut enää yhtään mitään. Minusta ei jäänyt kuin tilkka sameaa litkua ja pieni hento toivo, että huominen olisi parempi.

Mutta tiedätkö miten oikeudenmukaista elämä on? Kun minä kerään hentoja kukkia ja korjaan itseäni, sinä sairastut syvemmälle omaan häiriöösi, jota et halua hoitaa, koska sinun mielestäsi sitä häiriötäsi ei ole olemassa. Sinä et tunne empatiaa, joten sinua ei haittaa se että et tunne empatiaa. Sinun ongelmaasi, kun heität naisen ulos milloin mistäkin syystä: kun hän ei alistu, on olemassa ratkaisu. Metsästät uuden. Jatkat uudelleen ja uudelleen kuolemaasi saakka samaa rataa. Mutta minä, minä osaan jo varoa. Minä keräilen kukkia, nautin tuulesta ja vedestä, ja sinä riudut yksinäisenä, vihaisena ja julmana.

Kommentit

SUOSITUIMMAT TEKSTIT

Mistä tunnistat manipuloijan?

Gaslighting / kaasuvalotus

Sammakko kattilassa / Keitetyn sammakon syndrooma

Narsistinen Lähde