Ihana, kaikkia auttava Puoliso (paitsi ei kumppaniaan)
Niinpä niin, jälleen kerran sitä taas ihmettelin. Tuon ihmisen loputonta halua auttaa kaikkia muita, paitsi minua. Mies nappasi kauppareissulla moottoripyörän ja kuskin pakettiautoonsa. Mies auttoi tuntematonta, osti ensin tarpeellisia tavaroita omaan piikkiinsä (kuormasidontaliinat jotta pyörä pysyy autossa jne. ) ja antoi hallitilaansa ja apuaan käyttöön. Koko ilta siinä meni, minä olin mukana, olimme lähteneet miehen kanssa yhdessä käymään vain kaupassa.
Lopputulema oli se, että kello oli kymmenen illalla, minua väsytti ja paleli, ja lopulta mies ja tyyppi olivat saaneet moottoripyörän kuntoon. Tyyppi lähti ja aloimme tehdä itsekin lähtöä hallilta, kun kuulimme pamauksen. Pyörä hajosi kahdensadan metrin päähän hallista.
Ehdotin miehelle, että annetaan tyypille yösija, tilaahan meillä oli. Mutta ei, mies halusi lähteä yötä vasten ajamaan typpiä ja pyörää 2,5 tunnin ajomatkan päähän. Niin siinä kävi, että minut heitettiin kotiin, kun olin muistuttanut siitä, että meillä on eläimiä ja niitä täytyy hoitaa. Mies vielä varmisteli, että enkö minä tosiaan lähtisi mukaan, mutta sen verran minulla oli jo kokemusta omasta unentarpeestani että kieltäydyin.
Mies oli palannut aikaisin aamulla ja oli marttyyrina "meinasin nukahtaa rattiin, olisitpa ollut mukana pitämässä minua hereillä". Muistutin häntä, että yöllä ajamaan lähteminen oli hänen oma valintansa.
Kuulin myöhemmin, että ne ihmiset jotka ovat kaikkein avuliaimpia muita kohtaan, ovat omaa kumppaniaan kohtaan vähemmän avuliaita. Ikään kuin heiltä "kuluisi pois" se avuliaisuus siinä muita auttaessa, eikä sitä sitten enää riitä omalle kumppanille saakka. Tajusin, että näinhän se ainakin tässä suhteessani meni: mies korjailee muiden vimpaimia päivät pitkät, mutta ei saa kotona edes yhtä lamppua kattoon. No ei se mitään, kyseinen lamppu ja moni muu tekemätön asia olikin minun helppo muuttaa lähtiessäni omaan kotiin, siinähän se oli valmiina paketissa lattialla :)
Lopputulema oli se, että kello oli kymmenen illalla, minua väsytti ja paleli, ja lopulta mies ja tyyppi olivat saaneet moottoripyörän kuntoon. Tyyppi lähti ja aloimme tehdä itsekin lähtöä hallilta, kun kuulimme pamauksen. Pyörä hajosi kahdensadan metrin päähän hallista.
Ehdotin miehelle, että annetaan tyypille yösija, tilaahan meillä oli. Mutta ei, mies halusi lähteä yötä vasten ajamaan typpiä ja pyörää 2,5 tunnin ajomatkan päähän. Niin siinä kävi, että minut heitettiin kotiin, kun olin muistuttanut siitä, että meillä on eläimiä ja niitä täytyy hoitaa. Mies vielä varmisteli, että enkö minä tosiaan lähtisi mukaan, mutta sen verran minulla oli jo kokemusta omasta unentarpeestani että kieltäydyin.
Mies oli palannut aikaisin aamulla ja oli marttyyrina "meinasin nukahtaa rattiin, olisitpa ollut mukana pitämässä minua hereillä". Muistutin häntä, että yöllä ajamaan lähteminen oli hänen oma valintansa.
Kuulin myöhemmin, että ne ihmiset jotka ovat kaikkein avuliaimpia muita kohtaan, ovat omaa kumppaniaan kohtaan vähemmän avuliaita. Ikään kuin heiltä "kuluisi pois" se avuliaisuus siinä muita auttaessa, eikä sitä sitten enää riitä omalle kumppanille saakka. Tajusin, että näinhän se ainakin tässä suhteessani meni: mies korjailee muiden vimpaimia päivät pitkät, mutta ei saa kotona edes yhtä lamppua kattoon. No ei se mitään, kyseinen lamppu ja moni muu tekemätön asia olikin minun helppo muuttaa lähtiessäni omaan kotiin, siinähän se oli valmiina paketissa lattialla :)
Kommentit
Lähetä kommentti