"Mä en pystynyt hengittään"
Kuulostaako tutulta? Stressireaktio saa aikaan sen, että tulee sellainen tunne, että hengitys ei kulje. Se on tunnetila. Sinä voit hengittää. Sinä voit pysähtyä vetämään ihan kunnolla happea, hitaasti sisään ja ulos. Oikeasti. Tee jotakin "virkistävää", kuuntele musaa ja tanssi, päätä siivota se perimmäinen komero, tee jotakin, tee fyysistä. Fyysisen liikkeen avulla voi kanavoida ajatuksiaan muualle, jolloin se stressipesäke ajatuksissa saa vähän tilaa ja aikaa hengähtää.
Jokaiselle sattuu noita hengenpysähdyksiä silloin tällöin: vaikkapa kun huomaat autoasi lähestyvän pupun ja jarrutat, tai olet liukastumassa ja saat itsesi juuri ja juuri pidettyä pystyssä kaatumatta. Sydän hyppää kurkkuun ja henki salpautuu hetkeksi. Se on normaali reaktio "vaaratilanteessa".
Kun stressitilanne jatkuu pidempään, esimerkiksi elettäessä saman katon alla kumppanin kanssa, jota joutuu jollakin tavalla "varomaan" koko ajan (epävarmuus mitä se toinen kohta sanoo, tuleeko se mihin aikaan kotiin, voikohan sen kanssa tänään puhua vai ei, käskyttääkö se minua tänään jotenkin jne) niin elimistö on jatkuvassa stressitilassa. Kehomme alkaa reagoimaan stressiin kipuina, sydän "pompahtaa kurkkuun", on sellainen "selittämätön paha olo". Lihakset alkaa jäykistyä ja välillä on sellainen olo, että ei saa tartuttua mistään askareesta tai muusta tekemisestä kiinni. Koska se sinun energiasi menee murehtimiseen ja sinun perimmäset vaistosi ohjaavat sinua fyysisenä ja psyykkisenä kipuna pakenemaan "vaaratilanteesta".
Jos ajatellaan sitä, miten miehen ja naisen roolit ovat rakentuneet aikojen alussa, niin miehen tehtävä oli pitää perheensä hengissä ja naisen rooli oli huolehtia hengissä olevasta perheestään. Pariskunnan yhteinen päämäärä oli hoitaa perheensä, ja kumpikin osapuoli hoiti omat roolinsa ja auttoivat kumppaniaan tarpeen ja kykyjensä mukaan myös kumppanin "töissä". Ihmiskunnan historiaa tarkastellessa naiset ovat käyneet töissä vain lyhyen ajanjakson.
Nykyisessä maailmanmenossa roolit ovat jotenkin hukassa. Naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia ja sukupuolesta riippumatta henkilön tulee osata pärjätä yksin. Parisuhteeseen vietynä ajatuskuvio sekoittaa perinteistä pakkaa. Mikäli parisuhteen "pelisäännöistä" ei sovita yhdessä, tai ne heitetään epämääräisenä ilmaan "ole sä sellainen kuin sä olet ja mä olen sellainen kuin mä olen", niin aletaan olla epävarmuuden tiellä. Epävarmuus puolestaan synnyttää stressiä ja stressi synnyttää... niin... selittämätöntä pahaa oloa.
Mikäli kumppanisi on kyvytön keskustelemaan yhteisistä pelisäännöistä, tai pystyy keskustelemaan, mutta ette kykene päätymään yhteisiin keinoihin ja päämääriin, lienee turha kuvitella että kun tarpeeksi hakkaat päätäsi seinään, kumppani jonakin päivänä olisi muuttunut ja haluaisi sopia kanssasi kompromissit ja pelisäänöt. Sellaiseen suhteeseen, jossa sinua ei kuunnella, ei kannata haaskata voimavarojasi. Siinä ei pysty hengittämään vapaasti. Joskus jossakin muualla, saatat kyetä hengittämään ja olla tasapainoisessa suhteessa. Silloin kun suhteessa molemmat osapuolet kuuntelevat ja kunnioittavat toisiaan. Silloin on hyvä hengittää.
Jokaiselle sattuu noita hengenpysähdyksiä silloin tällöin: vaikkapa kun huomaat autoasi lähestyvän pupun ja jarrutat, tai olet liukastumassa ja saat itsesi juuri ja juuri pidettyä pystyssä kaatumatta. Sydän hyppää kurkkuun ja henki salpautuu hetkeksi. Se on normaali reaktio "vaaratilanteessa".
Kun stressitilanne jatkuu pidempään, esimerkiksi elettäessä saman katon alla kumppanin kanssa, jota joutuu jollakin tavalla "varomaan" koko ajan (epävarmuus mitä se toinen kohta sanoo, tuleeko se mihin aikaan kotiin, voikohan sen kanssa tänään puhua vai ei, käskyttääkö se minua tänään jotenkin jne) niin elimistö on jatkuvassa stressitilassa. Kehomme alkaa reagoimaan stressiin kipuina, sydän "pompahtaa kurkkuun", on sellainen "selittämätön paha olo". Lihakset alkaa jäykistyä ja välillä on sellainen olo, että ei saa tartuttua mistään askareesta tai muusta tekemisestä kiinni. Koska se sinun energiasi menee murehtimiseen ja sinun perimmäset vaistosi ohjaavat sinua fyysisenä ja psyykkisenä kipuna pakenemaan "vaaratilanteesta".
Jos ajatellaan sitä, miten miehen ja naisen roolit ovat rakentuneet aikojen alussa, niin miehen tehtävä oli pitää perheensä hengissä ja naisen rooli oli huolehtia hengissä olevasta perheestään. Pariskunnan yhteinen päämäärä oli hoitaa perheensä, ja kumpikin osapuoli hoiti omat roolinsa ja auttoivat kumppaniaan tarpeen ja kykyjensä mukaan myös kumppanin "töissä". Ihmiskunnan historiaa tarkastellessa naiset ovat käyneet töissä vain lyhyen ajanjakson.
Nykyisessä maailmanmenossa roolit ovat jotenkin hukassa. Naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia ja sukupuolesta riippumatta henkilön tulee osata pärjätä yksin. Parisuhteeseen vietynä ajatuskuvio sekoittaa perinteistä pakkaa. Mikäli parisuhteen "pelisäännöistä" ei sovita yhdessä, tai ne heitetään epämääräisenä ilmaan "ole sä sellainen kuin sä olet ja mä olen sellainen kuin mä olen", niin aletaan olla epävarmuuden tiellä. Epävarmuus puolestaan synnyttää stressiä ja stressi synnyttää... niin... selittämätöntä pahaa oloa.
Mikäli kumppanisi on kyvytön keskustelemaan yhteisistä pelisäännöistä, tai pystyy keskustelemaan, mutta ette kykene päätymään yhteisiin keinoihin ja päämääriin, lienee turha kuvitella että kun tarpeeksi hakkaat päätäsi seinään, kumppani jonakin päivänä olisi muuttunut ja haluaisi sopia kanssasi kompromissit ja pelisäänöt. Sellaiseen suhteeseen, jossa sinua ei kuunnella, ei kannata haaskata voimavarojasi. Siinä ei pysty hengittämään vapaasti. Joskus jossakin muualla, saatat kyetä hengittämään ja olla tasapainoisessa suhteessa. Silloin kun suhteessa molemmat osapuolet kuuntelevat ja kunnioittavat toisiaan. Silloin on hyvä hengittää.
Kommentit
Lähetä kommentti