Ajatuksia passiivisesta henkisestä väkivallasta osa 1
Tämä minulla olikin vielä kokematta. Passiivinen henkinen väkivalta. Oli niin mukavan tuntuinen mies, tasainen, rauhallinen, ehkä jopa hitaan oloinen. Olin puolisen vuotta pyristellyt eroon suhteesta, jossa sain kokea kaiken mahdollisen henkisen väkivallan - tai niin ainakin luulin. Tämä rauhallinen mies tuli kuin prinssi urhea pelastamaan minua, kävimme kahvilla yhdessä ja kahvilassa istuessamme puhelimeeni ehti tulla parikymmentä soittoa ja tekstiviestiä mieheltä, jonka olin jättänyt. Kerroin rauhalliselle miehelle, että olen päättänyt etäsuhteeni jo ajat sitten, mutta toinen ei meinaa millään uskoa ja lähettelee minulle uhkaavan sävyisiä viestejä, koska en vastaa hänen puheluihinsa.
Rauhallinen mies ei hätkähtänyt laisinkaan. Toiset kahvittelut menivät avautuessani hänelle kauhukokemuksistani edellisessä suhteessa, ja kolmansilla kahveilla (edelleen julkisissa tiloissa) mies oli sitä mieltä, että hänellä ja minulla on parisuhde. Olin hämmentynyt, kerroin hänelle, että näin lyhyen tuttavuuden perusteella en minä ainakaan voi ajatella olevani parisuhteessa. Mies ilmoitti, että emme ole enää nuoria ja että nykyisin ihmiset odottavat turhan kauan yhteen muuttamisen kanssa. Että enkös minäkin kaipaa normaalia, tavallista perhe-elämää? Tietenkin minä kaipasin sellaista. Hänellä on iso talo, ja hän ei sitäpaitsi pääse kyläilemään luonani, koska hänellä on koira. Turhaan minä siellä edes takaisin ajelen kylässä, kun voin muuttaa hänen luokseen asumaan. Kyllä se sitten saman katon alla asuessa nähdään, sovimmeko yhteen.
Ei ei ja vielä kerran ei. Ei minulla sopinut minkäänlaisia hälytyskelloja. Olin erittäin otollinen uhri: exäni kiusasi minua puhelimitse ja sähköpostitse. Pelotti olla kotona, koska pelkäsin ihan todella, että exä toteuttaa uhkauksensa ja tulee joku päivä visiitille luokseni. Minun koko huomioni kiinnittyi omaan pelkooni exää kohtaan, enkä huomannut tässä rauhallisessa miehessä mitään hälytysmerkkejä. Pidin häntä pelastusrenkaana, johon tarraan kiinni.
Kiinnittäkää nyt huomio lauseeseen, jonka kirjoitin: "Turhaan minä siellä edes takaisin ajelen kylässä, kun voin muuttaa hänen luokseen asumaan. Kyllä se sitten saman katon alla asuessa nähdään, sovimmeko yhteen." - Mitä ajatuksia tämä lause teissä herättää? Minäpä kerron, mitä se jälkikäteten minussa herättää:
- Lähtökohta oli se, että minä ajan miehen luo, ei hän minun luokseni. Hänelle ei tullut mieleen, että hän voisi kyläillä luonani. Koira oli ihan sopiva veruke, vaikkakin se oli kiltti ja se tuli toimeen kissojeni kanssa ja minulle sopi mainiosti, että hän voi ottaa koiransa mukaan. Mies vietti seurusteluaikanamme yhden yön luonani.
---- Suhde alkoi jo heti niin päin, että mies ohjailee minua, mies kertoo minulle, miten tämä seurusteluvaihe menee, eli minä kyläilen hänen luonaan. Eihän minulle tässä vaiheessa vielä ollut aavistustakaan, että kaikki muutkin tekemiset tulisivat kaatumaan minun niskaani.
Tästä se sitten lähti, olin myymässä asuntoani ja mies tarjosikin asuinsijaa luonaan. Kun sinne lopulta muutin, helvetti repesi totaalisesti auki. Jälkikäteen mies on ilmaissut asian niin, että minä livahdin asumaan hänen luokseen sillä varjolla, että asuntoni on myynnissä. Hän aivan itse ehdotti moneen kertaan, että muuttaisin hänen luokseen. Eli kääntää tuon ja monen muunkin asian päälaelleen, ja sitten syyttää minua siitä, että minä käännän asiat päälaelleen. Varmastikin moni ulkopuolinen kuuntelija ymmärtää, että ei kenenkään luokse muuteta väkisin, vaan että se on todellakin sovittu asia.
Olen kiltti ja huomioin ihmiset, autan mielelläni. Ehkä juuri nämä ominaisuuteni kiinnittivät miehen huomion minuun. Hän ajatteli, että minusta saa kelpo orjan itselleen, ja hän sitoi minut itseensä hätäisesti, jotta näin hyvä palvelijatar pysyisi hänen luonaan. Hän teetti minulla lukuisia asioita pelkästään vain sillä, että hän jätti tekemättä. Hän sanoikin minulle suoraan, että hänellä on tällainen tapa teettää muilla ihmisillä asioita- jättää vain itse tekemättä, niin kyllä "joku muu" tekee. Oleminen tällaisen passiivisella tavalla suoritetun alistamisen alla on erittäin haastavaa. Jopa hankalampaa kuin aktiivisen henkisen väkivallan alla. Siitä myöhemmässä postauksessa lisää.
Tässä kohdassa toivon, että rakkaat lukijani, miettisitte, minkälainen tilanne teillä on tällä hetkellä? Onko teillä ollut/ on tällä hetkellä ihminen, jota pidätte pelastusrenkaana? Onko elämässänne menossa jokin kriisi, ja joku ihanan turvallisen tuntuinen henkilö on tullut rinnallenne?
Eräs oppiläksyni tästä suhteesta: älä pidä ketään ihmistä pelastusrenkaanasi. Sinä itse olet arvokas, sinä itse päätät elämäsi suunnaan. Jos joku asia tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, se useimmiten ei ole totta. Maailmassa on niitä ihmisiä, jotka haistelevat heikkoja kohtiasi ja käyttävät, jos sallit, niitä hyväkseen. Vain aito ja oikea itsensä rakastaminen ja itsensä kuunteleminen voi johtaa hyvään ja terveeseen suhteeseen.
Rauhallinen mies ei hätkähtänyt laisinkaan. Toiset kahvittelut menivät avautuessani hänelle kauhukokemuksistani edellisessä suhteessa, ja kolmansilla kahveilla (edelleen julkisissa tiloissa) mies oli sitä mieltä, että hänellä ja minulla on parisuhde. Olin hämmentynyt, kerroin hänelle, että näin lyhyen tuttavuuden perusteella en minä ainakaan voi ajatella olevani parisuhteessa. Mies ilmoitti, että emme ole enää nuoria ja että nykyisin ihmiset odottavat turhan kauan yhteen muuttamisen kanssa. Että enkös minäkin kaipaa normaalia, tavallista perhe-elämää? Tietenkin minä kaipasin sellaista. Hänellä on iso talo, ja hän ei sitäpaitsi pääse kyläilemään luonani, koska hänellä on koira. Turhaan minä siellä edes takaisin ajelen kylässä, kun voin muuttaa hänen luokseen asumaan. Kyllä se sitten saman katon alla asuessa nähdään, sovimmeko yhteen.
Ei ei ja vielä kerran ei. Ei minulla sopinut minkäänlaisia hälytyskelloja. Olin erittäin otollinen uhri: exäni kiusasi minua puhelimitse ja sähköpostitse. Pelotti olla kotona, koska pelkäsin ihan todella, että exä toteuttaa uhkauksensa ja tulee joku päivä visiitille luokseni. Minun koko huomioni kiinnittyi omaan pelkooni exää kohtaan, enkä huomannut tässä rauhallisessa miehessä mitään hälytysmerkkejä. Pidin häntä pelastusrenkaana, johon tarraan kiinni.
Kiinnittäkää nyt huomio lauseeseen, jonka kirjoitin: "Turhaan minä siellä edes takaisin ajelen kylässä, kun voin muuttaa hänen luokseen asumaan. Kyllä se sitten saman katon alla asuessa nähdään, sovimmeko yhteen." - Mitä ajatuksia tämä lause teissä herättää? Minäpä kerron, mitä se jälkikäteten minussa herättää:
- Lähtökohta oli se, että minä ajan miehen luo, ei hän minun luokseni. Hänelle ei tullut mieleen, että hän voisi kyläillä luonani. Koira oli ihan sopiva veruke, vaikkakin se oli kiltti ja se tuli toimeen kissojeni kanssa ja minulle sopi mainiosti, että hän voi ottaa koiransa mukaan. Mies vietti seurusteluaikanamme yhden yön luonani.
---- Suhde alkoi jo heti niin päin, että mies ohjailee minua, mies kertoo minulle, miten tämä seurusteluvaihe menee, eli minä kyläilen hänen luonaan. Eihän minulle tässä vaiheessa vielä ollut aavistustakaan, että kaikki muutkin tekemiset tulisivat kaatumaan minun niskaani.
Tästä se sitten lähti, olin myymässä asuntoani ja mies tarjosikin asuinsijaa luonaan. Kun sinne lopulta muutin, helvetti repesi totaalisesti auki. Jälkikäteen mies on ilmaissut asian niin, että minä livahdin asumaan hänen luokseen sillä varjolla, että asuntoni on myynnissä. Hän aivan itse ehdotti moneen kertaan, että muuttaisin hänen luokseen. Eli kääntää tuon ja monen muunkin asian päälaelleen, ja sitten syyttää minua siitä, että minä käännän asiat päälaelleen. Varmastikin moni ulkopuolinen kuuntelija ymmärtää, että ei kenenkään luokse muuteta väkisin, vaan että se on todellakin sovittu asia.
Olen kiltti ja huomioin ihmiset, autan mielelläni. Ehkä juuri nämä ominaisuuteni kiinnittivät miehen huomion minuun. Hän ajatteli, että minusta saa kelpo orjan itselleen, ja hän sitoi minut itseensä hätäisesti, jotta näin hyvä palvelijatar pysyisi hänen luonaan. Hän teetti minulla lukuisia asioita pelkästään vain sillä, että hän jätti tekemättä. Hän sanoikin minulle suoraan, että hänellä on tällainen tapa teettää muilla ihmisillä asioita- jättää vain itse tekemättä, niin kyllä "joku muu" tekee. Oleminen tällaisen passiivisella tavalla suoritetun alistamisen alla on erittäin haastavaa. Jopa hankalampaa kuin aktiivisen henkisen väkivallan alla. Siitä myöhemmässä postauksessa lisää.
Tässä kohdassa toivon, että rakkaat lukijani, miettisitte, minkälainen tilanne teillä on tällä hetkellä? Onko teillä ollut/ on tällä hetkellä ihminen, jota pidätte pelastusrenkaana? Onko elämässänne menossa jokin kriisi, ja joku ihanan turvallisen tuntuinen henkilö on tullut rinnallenne?
Eräs oppiläksyni tästä suhteesta: älä pidä ketään ihmistä pelastusrenkaanasi. Sinä itse olet arvokas, sinä itse päätät elämäsi suunnaan. Jos joku asia tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, se useimmiten ei ole totta. Maailmassa on niitä ihmisiä, jotka haistelevat heikkoja kohtiasi ja käyttävät, jos sallit, niitä hyväkseen. Vain aito ja oikea itsensä rakastaminen ja itsensä kuunteleminen voi johtaa hyvään ja terveeseen suhteeseen.
Kommentit
Lähetä kommentti